sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Toisen asteen giljotiini

Sipilän hallitus toteuttaa rajuja koulutusmäärärahojen leikkauksia, jotka alkoivat jo Kataisen-Stubbin hallituksen aikana. Leikkaukset ovat herättäneet suurta huomiota ja rajuja protesteja etenkin korkeakoulujen suunnalta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että sopeutusgiljotiini iskee kaikkein raskaimmin toisen asteen koulutukseen eli käytännössä aikuis- ja nuorisoasteen ammatilliseen koulutukseen. Sipilän hallitusohjelman numero-osuudesta käy ilmi, että säästöjen kumulatiivinen vaikutus vuoteen 2017 mennessä on toisella asteella yhteensä 248 miljoonaa euroa / vuosi. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry laskee, että Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset leikkaavat ammatillisesta koulutuksesta yhteensä peräti 25% vuoden 2013 rahoitustasosta.

Opetuksen, tieteen ja kulttuurin alalla toiseksi rajuimmat leikkaukset kohdistuvat päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen (114 M€) ja kolmanneksi rajuimmat korkeakouluihin ja tutkimukseen (110 M€). Peruskouluilta ja yleissivistävältä koulutukselta leikataan "vain" 40 miljoonaa vuoteen 2017 mennessä.

Seuraavassa keskityn tarkastelemaan toisen asteen koulutuksen leikkauksia, koska ne ovat suurimpia ja koska olen itse töissä toisella asteella. Korostan, että vertailemalla opetuspuolen eri alueiden säästöjä en halua vähätellä muita alueita. Koulutusalalla on yksittäisiä "löysiä" alueita, joita on järkevä tehostaa, mutta kokonaisuutena koulutuksesta säästäminen on lyhytnäköistä - kuin söisi ensi kesän siemenviljat.

Sivistysporvaristo suojelee valkolakkeja

Toisen asteen koulutukseen kuuluvat ammatillisten oppilaitosten lisäksi lukiot, mutta niiltä Sipilän hallitus ei leikkaa lainkaan. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen perusteli tätä 28.5.2015 sillä, että lukioilta oli leikattu jo Kataisen-Stubbin hallituskaudella (2011-15) yhteensä 14 miljoonaa, joten olisi ollut kohtuutonta rangaista niitä enempää.

Perustelu ontuu pahasti, sillä samalla Kataisen-Stubbin kaudella ammatillisilta koulutuksilta leikattiin kymmenkertainen määrä, 140 M€. Grahn-Laasonen ei näe tätä esteeksi sille, että niiltä leikattaisiin vielä parisataa miljoonaa lisää.

Todellinen syy lukioiden säästämiselle on niiden puolesta käyty vahva kampanja talvella 2014-15. Kampanja oli kepuvetoinen ja keskittyi lähinnä pienten maaseutulukioiden puolustamiseen. Menestys oli loistava : lukiokampanja kaatoi eduskuntakäsittelyssä helmikuussa 2015 koko toisen asteen koulutuksen lakipaketin. Kataisen-Stubbin hallitus oli valmistellut tätä lakipakettia vuosikausia, ja se sisälsi huomattavasti laajempia kokonaisuuksia kuin pelkät lukiokysymykset. 

Tämän kokemuksen jälkeen oli selvää, että Sipilän hallitus ei tulisi koskemaan maaseutulukioihin. Koska mikä tahansa lukioihin kohdistuva leikkaus iskisi nimenomaan vajaakapasiteetilla pyöriviin maaseutulukioihin, ratkaisuksi tuli että lukioilta ei leikata ollenkaan.

Oppositio on valittanut viime aikoina, että vanha kunnon sivistysporvaristo on kadonnut, eivätkä porvarit halua enää puolustaa koulutusta. Väite ei pidä paikkaansa : valkolakki ja suvivirsi herättävät edelleen kansallisen kepu-, kokoomus- ja persuporvariston isänmaalliset tunteet ja jopa primitiivireaktiot. Muun saa jyrätä, mutta niihin ei kosketa.

Amislaiset tai kurssikeskusten mamut ja työttömät eivät synnytä yhtä vahvoja fennomaanisia kiksejä, joten heiltä leikataan sitten lukiolaistenkin edestä.

Ammattikoulutusta lyhenetään...

Missä kohtaa ammatillista koulutusta on sitten sellaista löysää, että siihen olisi mahdollista tehdä 25%:n leikkaus? Sipilän hallituksen vastauksena näyttäisi olevan koulutuksen lyhentäminen ja sen ulkoistaminen työnantajille.

Kevään 2015 hallitusneuvottelujen aikaan julkisuuteen levisi huhu, jonka mukaan nuorten ammattikoulutusta ollaan lyhentämässä kolmivuotisesta kaksivuotiseksi. Huhun laittoi liikkeelle YLE 21.5.2015, ja siitä nousi valtava kohu. Eniten oltiin huolissaan ammattiopiskelijoiden jatko-opintokelpoisuudesta : kaksivuotisella tutkinnolla ei olisi mahdollista hakea esimerkiksi ammattikorkeakouluun.

Kaksivuotinen ammattikoulutus ei ole totaalisen järjetön ajatus. Aikuispuolella perustutkinto suoritetaan tyypillisesti 1-2 vuodessa, ja suoritetulla tutkinnolla on mahdollista hakea ainakin joihinkin korkeakouluopintoihin. Aikuispuolella koulutuksesta on karsittu yleissivistävät ns. atto-aineet, ja opiskelu on muutenkin tehokkaampaa kuin nuorisopuolella.

Turkulainen opetusneuvos Harri Seikola esitti blogikirjoituksessaan, että nuorten ammatillinen koulutus toteutettaisiin 2+1-mallilla. Ensin suoritetaan kahdessa vuodessa ammatillinen perustutkinto, sen jälkeen vapaavalintaisena vuoden lisämodulina pätevöityminen jatko-opintoihin. Näin saataisiin yhdistettyä tuli ja vesi, eli ammattikoulutuksen toisaalta käytännönläheisyys ja toisaalta jatko-opintokelpoisuus.

...ja ulkoistetaan työnantajille?

Toinen tapa säästää ammatillisesta koulutuksesta on siirtää se työpaikoille. Sipilän hallitus linjasi hallitusohjelmassaan : "Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Uudistetaan oppisopimuskoulutusta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa keventämällä."

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen veti työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ääripäähän 23.1.2016 antamassaan haastattelussa : "Ideana on se, että opiskelija on oppilaitoksessa kirjoilla, oppilaitoksen opiskelijana, mutta oppiminen tapahtuu pelkästään työpaikoilla, jolloin se on hyvin käytännönläheistä."

Työpaikoilla toteutettava koulutus on periaatteessa toimiva tapa toteuttaa ammatillista koulutusta. Aikuiskoulutuksen puolella se on jo pitkällä - esimerkiksi Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen lähihoitajakoulutuksesta tyypillisesti nelisenkymmentä prosenttia opiskelusta tapahtuu työpaikoilla. Aikuiskoulutuksen puolella on myös otettu tehokkaasti käyttöön oppisopimuskoulutus, jonka suorittaneista 80% on aikuisopiskelijoita.

Grahn-Laasosen idea olisi käytännössä mahdoton toteuttaa koko ikäluokan mitassa. Olisi mahdotonta löytää kaksi- tai kolmivuotinen "koulutussopimuspaikka" joka vuosi vajaalle 30 000 nuorelle ilman että se johtaisi massiiviseen koulutuksen tason romahdukseen. Osa työnantajista saattaisi ottaa koulutustehtävänsä vakavasti, osalle nuoret olisivat ilmaista työvoimaa. Ja hyvin suuri osa 16-vuotiaista amislaisista jäisi kaikkien työpaikkojen ulkopuolelle, koska heidän taitonsa ja työelämävalmiutensa eivät olisi yksinkertaisesti riittäviä.

On myös vaikea uskoa, että työpaikoilla tapahtuva koulutus tuottaisi taloudellisia säästöjä, paitsi jos koulutuksen taso poljettaisiin alas. Järjestelmä vaatisi mittavaa ohjausta ja täydentävää teoreettista opetusta, eli suomeksi sanottuna paljon palkattuja opettajia.

Nuorisokoulutuksen kehittäminen työelämälähtöisemmäksi on ehdottomasti kannatettava idea, mutta lähtisin itse liikkeelle asteittaisista muutoksista. Lisäisi työpaikalla oppimisen osuutta ja sen ohjausta, korottaisin työnantajien oppisopimuskorvausta, tehostaisin henkilökohtaistamista ja painottaisin osaamisperusteista arviointia. Lyhyesti sanoen : toisin nuorisokoulutukseen aikuiskoulutuksen elementtejä, kuitenkin huomioiden nuorisoasteen erityispiirteet.

Aikuiskoulutus kriisissä

25%:n leikkausgiljotiini kohdistuu siis täydellä voimalla ammatilliseen koulutukseen. Tämä koulutus voidaan jakaa nuoriso- ja aikuisasteen puoleen eli vanhanaikaisesti sanoen ammattiopistoihin ja aikuiskoulutuskeskuksiin. On olemassa suuri riski, että leikkaukset vyörytetään painotetusti aikuiskoulutuksen puolelle.

Toisen asteen nuorisokoulutus on leikkauksista huolimatta jonkinlaisessa valtiovallan suojeluksessa. Vuonna 2013 säädettiin laki yhteiskuntatakuusta johon sisältyy myös koulutustakuu : jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan jatkomahdollisuus lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Takuu koskee vahvimmin alle 25-vuotiaita, ja lievemmässä muodossa se ulottuu 29-vuotiaisiin asti. Kolmekymppiä täyttäneet eivät ole enää minkään takuun piirissä.

Rajut määrärahaleikkaukset ja nuorisotakuu merkitsevät yhdessä sitä, että niukkenevat resurssit kohdennetaan erityisesti nuorisopuolelle. Aikuiskoulutus käyttää sen mitä nuorisokoulutukselta jää yli - ja ylijäämää on vuosi vuodelta vähemmän. Käytännössä aikuiskoulutus on supistumassa lähes koko maassa, ja aikuiskoulutuksiin pääsy on vaikeutumassa nopeasti.

Nuorisotakuu on järkevä idea. Sitä voi kritisoida lähinnä siitä, että se ei ole toteutunut täysimittaisesti.
Pitäisikö sitten aikuisille olla oma "aikuistakuunsa"? Käytännössä tällainen takuu säädettiin 1987, jolloin otettiin käyttöön ns. "Rinteen malli". Sen mukaan jokaiselle työttömäksi jääneelle taattiin tukityöpaikka 3 kuukauden työttömyyden jälkeen. Idean isä SDP:läinen virkamies Heikki Rinne ja sen toteuttaja SMP:läinen (nyk. PS) työministeri Urpo Leppänen. Rinteen malli toimi hyvin muutaman vuoden ajan mutta sortui sitten 1990-luvun suurtyöttömyyteen.

Viime vuonna termi "Rinteen malli" syntyi uudelleen, kun SDP:n johtaja esitteli oman työllistämismallinsa. Siinä ei kuitenkaan ole kyse varsinaisesta yhteiskuntatakuusta.

Oma kantani on, että aikuiskoulutuksen alasajo on vastoin yhteiskunnan kokonaisetua. Aikuiskoulutuksella on tärkeä merkitys sille, että maahanmuuttajat kotoutuvat, irtisanotut saavat ajantasaisen uudelleenkoulutuksen ja työelämä saa täsmäkoulutuksella tarvitsemaansa työvoimaa. Akuutein kysymys on tällä hetkellä maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttajien määrän nopea kasvu ja aikuiskoulutuksen nopea supistuminen ovat yhteiskunnallisesti vaarallinen yhdistelmä - se uhkaa tiputtaa jopa kymmeniätuhansia ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle..

Aikuis- ja nuorisokoulutus yhteen - kenen ehdoilla?

Yksi tapa löytää säästöjä on liittää aikuis- ja nuorisokoulutus yhteen, yhdeksi organisaatioksi. Tämä on toteutettavissa helposti, koska ne ovat hyvin usein saman koulutuksen järjestäjän, kunnan tai kuntaliiton alla. Tätä kannustaa myös Sipilän hallitusohjelma, joka lausuu seuraavaa : "Poistetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat ja kootaan koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle."

Omassa kotikaupungissani Vaasassa on meneillään aikuiskoulutusta toteuttavan VAKK:n ja nuorisokoulutusta toteuttavan VAO:n yhdistäminen. Molemmat oppilaitokset ovat kaupungin omistamia. Uudessa organisaatiossa aikuis- ja nuorisokoulutus olisi yhdistetty osastotasoa myöten. Yhdistymisestä on tarkoitus tehdä poliittinen päätös kevään aikana, ja sillä näyttäisi olevan vahva kannatus poliittikkojen keskuudessa.

Uudistusta perustellaan mm. tasapainoisella taloudella ja toiminnan tehostamisella. Sen lasketaan tuovan 2,2 miljoonan euron vuotuiset säästöt, pääasiassa "koulutusten toteutusmalleja ja yhteistä opintotarjontaa kehittämällä ja tehostamalla".

Vaasa seuraa yleistä valtakunnallista suuntausta. Lähimaakunnissa vastaavat yhdistymiset ovat jo toteutuneet ruotsinkielisessä Yrkesakademissa ja suomenkielisessä Sedussa.

Yhdistymiset synnyttävät aina muutosvastarintaa henkilöstössä, mutta ammatillisen koulutuksen yhdistymisissä suurempi vastarinta tulee selvästi aikuiskoulutuksen puolelta. Aikuiskoulutuksella on paljon enemmän menetettävää kuin nuorisopuolella.

Kyse ei ole ainoastaan nuorisotakuusta, joka käytännössä sanelee, että nuorisokoulutus on aina asetettava resurssienjaossa etusijalle aikuiskoulutukseen nähden. Kyse on myös siitä, että aikuiskoulutus on kehittynyt 1970-luvulta nykypäivään hyvin omaleimaiseksi, ja tämän omaleimaisuuden pelätään tuhoutuvan.

Asiaa voisi havainnollistaa vertaamalla nuorisokoulutusta virastoon ja aikuiskoulutusta yritykseen. Nuorisokoulutusta antavien oppilaitosten talous on usein miinuksella, vaikka niillä on paremmat resurssit kuin aikuiskoulutuskeskuksilla. Aikuiskoulutuksen puolella talouden seuranta on tiukkaa, yksityiskohtiin menevää ja läpinäkyvää, joten ne tekevät pääsääntöisesti plussaa. Nuorisokoulutus on jähmeäliikkeistä : koulutukset alkavat pääsääntöisesti elokuussa, ja niissä on kesäaikaan kahden ja puolen kuukauden tauko. Aikuiskoulutuksia alkaa ympäri vuoden, ne räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan, ja niitä pyörii myös iltaisin, viikonloppuisin ja heinäkuussa. Nuorisoasteen koulutus toimii suojatussa ympäristössä, aikuiskoulutus usein ankarasti kilpailluilla markkinoilla.

Sipilän hallituksen luonnostelema ammatillisen koulutuksen reformi tuntuu ohjaavan nuorisokoulutusta kehittymään aikuiskoulutuksen suuntaan. Kuntatasolla yhdistyminen toteutuu kuitenkin helposti nuorisokoulutuksen ehdoilla, koska se on massiivisempaa ja usein paremmin verkostoitunut kuntapäättäjien suuntaan. Riskinä on tällöin aikuiskoulutuksen näivettyminen. Reijo Koski ja joukko kainuulaisia aikuiskouluttajia ilmaisi tämän huolen jo 2011 :

"Kuten yritysmaailmassakin, myös koulutustoimialalla hyvä kumppanuus on monesti parempi ratkaisu kuin huono fuusio. (…) Kun puhutaan aikuisopistosta ja nuorisoasteesta ja niiden hallinnollisesta yhdistämisestä, esiin nousee väistämättä myös varsinaisen opetustyön taustalla olevat tekijät. Molemmilla on omat hallintoon liittyvät prosessinsa, joilla katsotaan olevan tietty omistajuus. Mikäli aikuisopetus yhdistetään konkreettisesti nuorisoasteen kanssa saman hallinnon alle, katoaa aikuisopiston prosessin omistajuus varsin helposti. Kun aikuisopiston prosessin omistajuus katoaa tai se sirpaloituu, seurauksena on yleensä koko aikuiskoulutus sektorin hidas mutta väistämätön hiipuminen."

Lue lisää :






Lähettänyt klo
Tunnisteet: ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)