sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vihreät ja LNG


Pidin vihreiden puoluekokouksessa allaolevan puheen, tiukan aikarajoituksen vuoksi hieman lyhennettynä.

Hyvät vihreät

Suomessa on käynnissä laajoja suunnitelmia LNG:n eli nesteytetyn maakaasun käyttöönottamiseksi. LNG-terminaaleja on suunnitteilla tai rakenteilla ainakin seitsemään rannikkokaupunkiin, joista yksi on kotikaupunkini Vaasa. Käynnissä on Suomen suurin energia-alan murros sitten syöttötariffin käyttöönoton.

LNG on pääosin fossiilista maakaasua, mutta hiilipäästöiltään parempaa. Yleisen arvion mukaan LNG:n käyttöönotto vähentää yksikkökohtaisia hiilipäästöjä noin 25% verrattuna kivihiileen tai öljyyn. Se johtaisi siis välittömästi suureen hiilipäästöjen vähenemiseen.

On kuitenkin olemassa vaara, että raskaat investoinnit pakottaisivat meidät jähmettymään vuosikymmenien ajaksi LNG:hen, eli siis 75%:isiin hiilipäästötasoihin verrattuna nykytasoon. Pitemmällä aikavälillä lykkääntyisi siis siirtyminen kokonaan hiilineutraaliin talouteen.

Miljardi-investointien kustantamiseksi LNG saattaisi syrjäyttää uusiutuvia energiaratkaisuja monilla aloilla, esimerkiksi etäisempien alueiden kaukolämmössä (missä se syrjäyttäisi maalämpöä) ja kasvihuoneissa (missä se syrjäyttäisi aurinkoa, tuulta ja puuhaketta). Meriliikenteen käyttövoimaksi tuskin löytyy LNG:tä parempaa ratkaisua vuosikymmeniin.

LNG-ratkaisujen kohtalonkysymys on se, kuinka laajasti fossiilinen maakaasu voidaan korvata biokaasulla tai uusiosähköllä tuotetulla metaanilla. Jos tässä onnistutaan, miljardi-investoinnit LNG-infraan eivät mene hukkaan, vaan sen avulla voidaan jatkaa matkaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Minulla ei ole, eikä varmaan kenelläkään, varmuutta siitä, että tämä on tosiaan mahdollista.

Itselläni ei ole yksiselitteistä kantaa LNG:hen, eikä sellaista ole myöskään vihreillä. Asiassa on kuitenkin kyse niin suurista rahoista ja investoinneista, että meidän olisi syytä keskustella tästä laajasti vihreän liikkeen sisällä. Hyvin monen rannikkokaupungin valtuustossa vihreät valtuutetut joutuvat lähivuosina ottamaan kantaa LNG:hen, ja heitä ei pidä jättää yksin ratkomaan näin vaikeaa kysymystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti